Tervetuloa kyläyhdistyksen verkkosivuille

Kertteen ja Palsinan kylät sijaitsevat Kertejärven rannalla Kuoreveden itäosassa. Palsina sijoittuu osin myös Palsinajärven rannoille. Asutus on sijoittunut nauhamaisesti lähinnä Heräkulmalta Palsinan ja Kertteen kautta kohti Mänttää vievän tien varrelle sekä järvien rannoille. Kylät ovat noin viiden kilometrin päässä toisistaan.

Kyläyhdistys

Kylillä on yhteinen vuonna 1985 perustettu kyläyhdistys, joka osti koulun kokoontumispaikaksi vuonna 2005 Jämsän kaupungilta. Vuonna 2008 myytiin vanha koulu siirrettäväksi Iisalmeen yksityiskäyttöön.

Kyläyhdistyksen voimin järjestettiin kesäisin tansseja Palsinan lavalla, jonka Pienviljelijäyhdistys rakensi v. 1945. Viimeiset juhannuspäivän tanssit pidettiin vuonna 2006. Ikimuistoisia olivat 1990-luvulla KerPan kesäjuhlat, joissa kyläläiset esittivät monenlaista ohjelmaa.

Kyläyhdistyksen hallitus

  • Kari Koskinen, puheenjohtaja
  • Terttu Nisula, sihteeri
  • Irene Autio
  • Seppo Huikuri
  • Marjo Hautanen
  • Eija Anttonen
  • Sakari Keskinen
  • Jarmo Latonen
  • Seppo Nisula

Koulu

Kun 1904 tehtiin ensimmäinen anomus kunnalle koulun perustamisesta Palsinalle, kului viisi vuotta ennen kuin vuokratiloissa Perän talossa aloitettiin koulunkäynti. Oman koulun rakentamispaikasta syntyi kova kiista. Se ratkesi kun maanviljelijät Iida ja Vilhe Lapinniemi lahjoittivat tontin järvien välistä ja valtiolta saatiin rakennuspuut. Koulu aloitti toiminnan lokakuussa 1916. Sotien jälkeen oppilasmäärä kasvoi ja koulu alkoi käydä ahtaaksi. Koulun laajentaminen siirtyi ja siirtyi kunnes vuonna 1957 valmistui uusi rakennus helpottamaan työskentelyä. Koulu loppui oppilasmäärän vähentymisen vuoksi vuonna 1970.

Koulun vuokraus

  • Irene Autio
  • 050 5253460
Palsinan Koulu

“Kylät kuolevat?
Ei meidän kylä,
ei ainakaan vielä.
Kouluautoja ajelee
useampia peräkkäin,
rakennustarpeita viedään edestakaisin
ja kynnöspellolla lemuaa lanta.”

Senja Autio